Blogi

Antaudu läsnäoloon

Antaudu läsnäoloon! Tiedän, läsnäoloon antautuminen on yksi elämän haastavimmista asioista. Hyväksyvä läsnäolo on helppo asia ymmärtää, mutta arjessa välillä niin äärimmäisen vaikea toteuttaa. Luin muutama vuosi sitten Eckhart Tollen kirjan Läsnäolon voima ja se muutti ajattelutapaani suuresti. Kirja herätti minut näkemään asioita aivan uudella tavalla, joten lämmin suositus tuolle kirjalle jos et ole vielä lukenut.

Annan isoille jätkille luvan pelata hetken aikaa puhelimella, että olisivat hiljaa ja sovussa edes sen aikaa, kun nukutaan pienemmät pojat. Tai näinhän minä luulin. Vein pienimmät pojat sänkyihin ja sanoin, että nyt otetaan vain ihan pienet tirsat, levätään vain ihan hetken, se kun useimmiten menee läpi. Menin pienemmän viereen maata hetkeksi aikaa ja luin uutisia puhelimesta. Virhe. Härdelli jatkuu, kunnes laitan puhelimen pois ja olen läsnä ilman vilkkuvaa mahtiruutua. Silitän pieniä vuorotellen, pissahätä, jano, pissahätä, jano, kikatusta ja vahva toteamus, että “mua ei väsytä, en nuku!”. Huokaus. Yritän rauhoittaa itseni läsnäoloon ja hengittää syvään, kyllä tämä tästä. Vähitellen pienemmät hiljenee ja unelmoin jo ihanista rauhallisista päiväunista, ramaisee suloisasti. Mutta juuri siinä vaiheessa alakerrassa pelaajat ovatkin saaneet aimo riidan aikaiseksi ja tulevat huutaen yläkertaan. Pienet havahtuvat, hento unihiekka rapisee silmänräpäyksessä ja päiväunet ovat kaukainen unelma. Mietin uupuneena, että mä niin olisin tarvinnut nämä päikkärit. Kiukku ja raivo nousee, eikö joskus voisi olla tappelematta. Nousen ylös, päätän olla hiljaa ja raivoamatta, tai ainakin yritän, juon vettä useamman lasillisen ja rauhoitun hieman.

Suunnitelmat muuttuvat tiuhaan

Elämä lapsiperheessä menee harvoin suunnitelmien mukaan. Vilinää ja vilskettä näin korona-aikana riittää ihan koko ajan ja omaa aikaa ei ole. Se tuppaa välillä hieman kiristämään pinnaa. Olen huomannut, että mikäli minulla on jotain asioita, joita haluaisin rauhassa tehdä, on niiden aika aamulla kukonlaulun aikaan ennen muiden heräämistä. Päiväunet ovat toki ihana unelma ja minä kaipaisin niitä varmasti eniten, mutta valitettavan usein ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa.

Hyväksyvä läsnäolo on asia, jota olen näinä koronaeristyksen päivinä usein miettinyt.  Kun unelma rauhallisesta päiväunihetkestä kariutuu, kumpuaa raivo siitä, että vastustan unelmoimani rauhallisen lepohetken menetystä. Haluaisin hetken vain olla hiljaa ja rauhassa. Kun huomaan nämä tunteeni ja harmituksen, tajuan, että oma ketutukseni kumpuaa siitä, että vastustan sitä mikä on. Hyväksyvän läsnäolon perusidea on juuri hyväksyä kukin hetki sellaisenaan kuin se on. Vastustuksesta nousee ristiriita ja kiukku, joka pilaa tunnelmani. Tapahtumat itsessään eivät pilaa päivääni, vaan oma asenteeni ja suhtautumiseni tapahtumiin. Ainut asia mitä voin tehdä, on palata tähän hetkeen ja hyväksyä sen, lempeästi, vastustamatta. Hyväksyn myös samalla oman väsymykseni ja sen, että en ehkä ole virkeimmilläni. Mitä sitten. Voin olla läsnä tässä ja nyt väsyneenäkin, vilkutella hetken matkaa eteenpäin puolivaloilla.

Näitä asioita mietin ja työstän päivittäin ja lapset ovat ihania opettajia tässä. Lapset elävät läsnäolossa, he ihmettelevät elämää aidosti ja vilpittömästi. Kun osaa katsoa elämää lasten silmin, näkee sen ihmeellisyydet arjen pienissäkin asioissa.  Elämä tarjoaa joka päivä hienosti tilaisuuksia oppia läsnäoloa, varsinkin lapsiperheessä. Siispä yritän kiitollisesti ottaa kunkin hetken vastaan mahdollisuutena oppia läsnäoloa ja joskus myös mahdollisuutena kasvattaa pinnaani. Joskus onnistun, läheskään aina en. Epäonnistuessanikin voin hyväksyä epäonnistumiseni ja hermostumiseni ja yrittää jatkaa uudelleen hyväksyvässä läsnäolossa. Niin helppoa ja niin järkyttävän vaikeaa.

Iloa päivääsi!

Jaa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin