Vlogi

Arjen Sankaritar 44

Elämässä tärkeät asiat vaativat hoivaa ja huolenpitoa, ravitsemista ja aikaa. Homman alulle paneminen on vasta usein alku ja siitä usein alkaa se varsinainen työ. Tiesitkö muuten, että yrittäjä on oman erityisalansa lisäksi myös talkkari, siivoaja, kokki, tarjoilija ja kaikkea siltä väliltä. Pysyy ainakin asenne nöyränä kun välillä kuuraa vessaa ja vie roskia. ;D

Asunnon tarjouksen jättämisessä on pari tärkeää asiaa mitä pitää muistaa tarjousta jättäessä, myyntihinta, velaton hinta ja velkaosuus, ne ovat ihan oleellisia juttuja. Mikäli asunnon osto tai myynti on sinulle ajankohtainen, autan mielelläni. Onneksi suurin osa välittäjistä ottaa tarjoukset hyvän välitystavan mukaan kirjallisesti, se on ehdottomasti aina ostajan ja myyjän etu.

Meillä on työ porukka kasvanut syksyn myötä ja nyt juhlittiin Maijan uuden työpaikan tupareita, tarjolla oli herkkuja ja hyviä keskusteluja. Täytyy sanoa, että olen joka päivä äärettömän kiitollinen, että meillä on ihan huikea työporukka. Ensi viikolla esittelen teille meidän muut uudet upeat tyypit! Viikko päätyi kotityöpäivään ja isojen poikien koulupäivän jälkeen meille kotiin tupsahtikin omien poikien lisäksi yllättäen kolme kaveria, jotka halusivat päästä myös perjantain kunniaksi leipomaan suklaakeksejä ja kylläpä keksit maistui kaikille pikkumiehille. Ensi viikon perjantaille tilasivat omenaherkkua ja vaniljakastiketta. Tästähän voisi tulla vaikka ihan tapa, perjantain herkkuvälipala, minä nimittäin rakastan perinteitä.

Jaa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin