Blogi

Joulukalenteri 1.12.2019

JOULUKALENTERI // LUUKKU 1

”Joulukuu on alussa,
joulu tulee vauhdilla.
Ennen kuin huomaatkaan,
joulua jo juhlitaan.”

Laita jouluverhot ja jouluvalot ja sytytä kynttilä joulukuun kunniaksi.

Meillä on ollut monena vuotena perinteenä näin joulukuussa itse tehty joulukalenteri. Tehtiin kalenterit siskon kanssa jo monta vuotta sitten, silloin kun meillä perheessä oli vasta yksi lapsi ja ne ovat olleet käytössä vuosittain. Kalenterin luukku sisältää aina tontun sisältämän kirjeen ja vihjeen missä joulukalenterin luukku on piilossa. Joskus mukana on myös tehtäviä ja ohjeita käyttäytymisen suhteen. 😉

Meillä on myös aviomiehen kanssa ollut jo monena vuotena joulukalenteri. Kirjoitamme aina päivittäin vuorotellen Samin kanssa toisillemme kirjeet joulukuussa. Ennen kalenteri sisälsi myös lahjoja ja yllätyksiä, mutta nykyään kalenteriluukku on useimmiten pelkästään kirje ja se tuntuu paljon arvokkaammalta kuin mikään tavara.

Joulun odottaminen ja järjestäminen saattaa tuntua lapsiperheen arjessa stressaavalta, tehtäviä asioita on paljon ja perinteisesti kaikki pitäisi saada valmiiksi ennen joulua. Pitäisi siivota koko koti kaappeja myöten ja hankkia lahjat ja tehdä jouluruuat ja kaiken kiireen keskellä puolisolle ei useimmiten jää aikaa arjen keskellä. Olemme todenneet nämä kirjeet todella hyviksi parisuhteen kannalta. Harvoin sitä tulee päivittäin kerrottua ajatuksia, tunteita ja toiveita puolisolle. Suosittelen ehdottomasti testaamaan, tekee todella hyvää parisuhteelle.

Tervetuloa meidän joulukalenterin pariin!

Jaa:

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin