Antaudu läsnäoloon

Antaudu läsnäoloon! Tiedän, läsnäoloon antautuminen on yksi elämän haastavimmista asioista. Hyväksyvä läsnäolo on helppo asia ymmärtää, mutta arjessa välillä niin äärimmäisen vaikea toteuttaa. Luin muutama vuosi sitten Eckhart Tollen kirjan Läsnäolon voima ja se muutti ajattelutapaani suuresti. Kirja herätti minut näkemään asioita aivan uudella tavalla, joten lämmin suositus tuolle kirjalle jos et ole vielä lukenut.

Annan isoille jätkille luvan pelata hetken aikaa puhelimella, että olisivat hiljaa ja sovussa edes sen aikaa, kun nukutaan pienemmät pojat. Tai näinhän minä luulin. Vein pienimmät pojat sänkyihin ja sanoin, että nyt otetaan vain ihan pienet tirsat, levätään vain ihan hetken, se kun useimmiten menee läpi. Menin pienemmän viereen maata hetkeksi aikaa ja luin uutisia puhelimesta. Virhe. Härdelli jatkuu, kunnes laitan puhelimen pois ja olen läsnä ilman vilkkuvaa mahtiruutua. Silitän pieniä vuorotellen, pissahätä, jano, pissahätä, jano, kikatusta ja vahva toteamus, että ”mua ei väsytä, en nuku!”. Huokaus. Yritän rauhoittaa itseni läsnäoloon ja hengittää syvään, kyllä tämä tästä. Vähitellen pienemmät hiljenee ja unelmoin jo ihanista rauhallisista päiväunista, ramaisee suloisasti. Mutta juuri siinä vaiheessa alakerrassa pelaajat ovatkin saaneet aimo riidan aikaiseksi ja tulevat huutaen yläkertaan. Pienet havahtuvat, hento unihiekka rapisee silmänräpäyksessä ja päiväunet ovat kaukainen unelma. Mietin uupuneena, että mä niin olisin tarvinnut nämä päikkärit. Kiukku ja raivo nousee, eikö joskus voisi olla tappelematta. Nousen ylös, päätän olla hiljaa ja raivoamatta, tai ainakin yritän, juon vettä useamman lasillisen ja rauhoitun hieman.

Suunnitelmat muuttuvat tiuhaan

Elämä lapsiperheessä menee harvoin suunnitelmien mukaan. Vilinää ja vilskettä näin korona-aikana riittää ihan koko ajan ja omaa aikaa ei ole. Se tuppaa välillä hieman kiristämään pinnaa. Olen huomannut, että mikäli minulla on jotain asioita, joita haluaisin rauhassa tehdä, on niiden aika aamulla kukonlaulun aikaan ennen muiden heräämistä. Päiväunet ovat toki ihana unelma ja minä kaipaisin niitä varmasti eniten, mutta valitettavan usein ne kaatuvat omaan mahdottomuuteensa.

Hyväksyvä läsnäolo on asia, jota olen näinä koronaeristyksen päivinä usein miettinyt.  Kun unelma rauhallisesta päiväunihetkestä kariutuu, kumpuaa raivo siitä, että vastustan unelmoimani rauhallisen lepohetken menetystä. Haluaisin hetken vain olla hiljaa ja rauhassa. Kun huomaan nämä tunteeni ja harmituksen, tajuan, että oma ketutukseni kumpuaa siitä, että vastustan sitä mikä on. Hyväksyvän läsnäolon perusidea on juuri hyväksyä kukin hetki sellaisenaan kuin se on. Vastustuksesta nousee ristiriita ja kiukku, joka pilaa tunnelmani. Tapahtumat itsessään eivät pilaa päivääni, vaan oma asenteeni ja suhtautumiseni tapahtumiin. Ainut asia mitä voin tehdä, on palata tähän hetkeen ja hyväksyä sen, lempeästi, vastustamatta. Hyväksyn myös samalla oman väsymykseni ja sen, että en ehkä ole virkeimmilläni. Mitä sitten. Voin olla läsnä tässä ja nyt väsyneenäkin, vilkutella hetken matkaa eteenpäin puolivaloilla.

Näitä asioita mietin ja työstän päivittäin ja lapset ovat ihania opettajia tässä. Lapset elävät läsnäolossa, he ihmettelevät elämää aidosti ja vilpittömästi. Kun osaa katsoa elämää lasten silmin, näkee sen ihmeellisyydet arjen pienissäkin asioissa.  Elämä tarjoaa joka päivä hienosti tilaisuuksia oppia läsnäoloa, varsinkin lapsiperheessä. Siispä yritän kiitollisesti ottaa kunkin hetken vastaan mahdollisuutena oppia läsnäoloa ja joskus myös mahdollisuutena kasvattaa pinnaani. Joskus onnistun, läheskään aina en. Epäonnistuessanikin voin hyväksyä epäonnistumiseni ja hermostumiseni ja yrittää jatkaa uudelleen hyväksyvässä läsnäolossa. Niin helppoa ja niin järkyttävän vaikeaa.

Iloa päivääsi!

Äitienpäivä

Äitienpäivä, paras juhlapäivä vuodessa. ❤️❤️❤️❤️❤️ Lapset ovat parasta, mitä elämä on minulle antanut. He ovat lahja, josta olen koko sydämestäni kiitollinen. Kuusi vuotta selittämättömästä lapsettomuudesta kärsineenä arvostan äitiyttä ja olen siitä suunnattoman kiitollinen.⠀

Lapset kasvattavat minua päivittäin, he venyttävät hermojani äärirajoille ja sen yli. Lapset pakottavat lempeästi opettelemaan elämistä juuri tässä hetkessä ja läsnäolossa. ⠀

Lapset tuovat iloa, jota en olisi voinut kuvitella olevan olemassa. Sellaista syvää puhdasta riemua, niin suurta rakkautta, että siihen on välillä pakahtua. ⠀

Lapset opettavat nöyrtymään ja näkemään omat virheeni ja kipukohtani, he kyseenalaistavat minut ja tekemiseni vilpittömästi rakastaen. Se on mielestäni vaikeinta äitiydessä, mutta olen halukas kasvamaan ja pyytämään anteeksi virheitäni, koska jokainen meistä tekee virheitä, äidit varmaan eniten. Varsinkin uupumuksen keskellä pinnani on lyhyt ja räjähdän helposti, mutta sen jälkeen selvitämme asiat ja puhumme. ⠀

Tärkeintä on mielestäni avoimet välit ja puhuminen, se rakentaa rakkautta ja luo yhteyttä. Rakkaus ei ole todellista jos suhde ei ole avoin. Vaatii rohkeutta tulla näkyväksi ja myöntää omat virheensä, aito rakkaus antaa kuitenkin tähän voiman. Jää minun valinnakseni haluanko antautua suhteeseen, vai jäänkö etäämmäksi. Haluan olla läheinen ja rakastava äiti, se on valintani ja siihen pyrin. ⠀

Haluan pitää lapsiini avoimet ja läheiset välit myös heidän kasvaessaan. Pyydän virheeni anteeksi, nöyrryn ja kohtaan omat vajaavuuteni ja annan anteeksi, lapsilleni ja myös itselleni. Haluan ottaa vastuun ja kasvaa, vaikka se tekee välillä kipeää. Anteeksi annettu asia on unohdettu, sitä ei kanneta taakkana huomiseen.⠀

Ihanaa äitienpäivää omalle rakkaalle äidilleni, joka on myös huippurakas ja tärkeä mumma meidän pojille. Olen oppinut äidiltäni paljon, rakastan ja arvostan häntä ja olen suuresti hänelle kiitollinen. Suhde ei ole ollut helppo, mutta me olemme tehneet sen eteen molemmat töitä ja se juuri on upeaa ja kasvattavaa. ⠀

❤️Äitiys on ihanaa, rakasta, joskus myös kipeää ja kasvattavaa, silti kuitenkin parasta elämässä.

Gluteeniton Brownie valkosuklaajuustokakku

Tämä ihana gluteeniton valkosuklaajuustokakku brownie -pohjalla ja kinuskikuorrutteella on varmasti jokaisen herkkusuun unelma. Tekovaiheita on muutamia, mutta lähtökohtaisesti tämän tekeminen on helppoa jos malttaa hieman nähdä vaivaa. Resepti löysi tiensä reseptikirjaani kahdesta yhdistetystä herkullisesta ideasta, browniesta ja valkosuklaajuustokakusta, jossa on ihana suolapähkinä-kinuskikuorrute. Päätin yhdistää nämä reseptit ja lopputulos on kerrassaan hurmaavaa. Teen tätä kerralla aina ison pellillisen, jolloin osa kakusta menee aina pakkaseen.

Browniepohja:

300g tummaa suklaata
300g voita
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 munaa
300g gluteeniton jauho (n.4 dl)
1 ps pätkistä (paloina)
200 g valkosuklaata (paloina)

Juustokakku:

800g tuorejuustoa
300 g tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
200 g valkosuklaata
3 rkl limen mehua (Tai sitruunamehua)
2 rkl perunajauhoa

Kinuskikuorrute:

5 dl kermaa
5 dl fariinisokeria

Päälle:

Suolacashewpähkinöitä 1 pussi

Ohje Brownie valkosuklaajuustokakku:

1. Sulata kattilassa tumma suklaa voi ja sokeri, anna jäähtyä.
2. Lisää munat ja sekoita tasaiseksi.
3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi pilkotut suklaanpalat.
4. Levitä browniepohja vuokaan. Itse käytin 33×23 cm kokoista vuokaa.
5. Juustokakku: Sekoita juustokakun muut ainekset keskenään ja lisää lopuksi sulatettu valkosuklaa.
6. Levitä juustokakku varovasti browniepohjan päälle, tasoita.
7. Paista 170C n.50min, kunnes juustokakku on hieman kiinteän oloinen. Juustokakun ei tulisi ruskistua pinnalta.
8. Valmista kinuski, kiehauta kerma ja fariinisokeri n.10- 15min, tai kunnes vesilasiin tiputtaessa pisara ei hajoa vaan on hieman kiinteämpi. Kinuskia ei saa keittää liikaa, koska silloin siitä tulee liian kovaa. Ohjeita kinuskin keittämiseksi löytyy kyllä netistä.
9. Lisää jäähtynyt kinuski jäähtyneen piiraan päälle ja lisää sen päälle murskatut suolacashewpähkinät.
10. Anna kakun olla jääkaapissa jonkun aikaa ennen leikkaamista. Toki tuoreena tämä on aivan huippuhyvää ja sopii heti nautittavaksi, mutta jäähtyneen piiraan saa leikattua siistimmiksi paloiksi.

Tämä ohje on uunipellilliselle. Mikäli teet kakun pienempään vuokaan, riittää puolikas ohje sekä browniesia ja juustokakkua.

Tämä ihana ohje löytyy myös kera jouluisen videon joulukalenteristamme sekä Youtube-kanavaltamme.

 

Vapaus valita – tunteiden hallinta

Tunteiden hallinta on vaikea laji. Meillä jokaisella on vapaus valita oma toimintamme ja toimintahan johtuu tunteisiimme. Tunteet tulevat ja menevät, niihin meillä ei ole vaikutusvaltaa, mutta me voimme valita, mihin niistä keskitymme ja mille niistä annamme valtaa.

Sain itse erittäin konkreettisen esimerkin, joka pysäytti minut pohtimaan käyttäytymistäni syvemmin. Olin illalla makoilemassa ja rentoutumassa ennen nukkumaanmenoa ja yhtäkkiä yläkerrasta alakertaan ryntäsi huutava poika, jolla vuosi verta nenästä. Olivat veljen kanssa olleet menossa nukkumaan ja toinen oli jotenkin ihmeellisesti eksynyt velipojan sänkyyn, josta veli oli hermostunut ja auttanut kaveria pois sängystään ja siinä hötäkässä pökännyt polvella nenään ja siinäpä se. Minä kimpaannuin tästä tapahtumasta ihan hurjasti ja saatoinpa karjua tovin jos toisenkin. Huoli omasta lapsesta ja raivo tappelusta kaappasivat minut täysin mukaan ja siihen hävisivät rentoutumisen rippeet.

Uusi mahdollisuus

Tapahtumaa seuraavana aamuna keskustelin ystävieni kanssa aamulenkillä tunnereaktioista ja siitä, miten toivoisin saavani pidemmän pinnan, etten aina hermostuisi lasten tappeluihin ja osaisin olla lempeä menemättä itse tilanteeseen mukaan tuhoavalla energialla. Sain viisailta leikkikavereilta Miialta ja Paulalta erittäin hyvän muistutuksen elintärkeästä asiasta, ”Loving what is”. Eli asioiden hyväksyminen juuri sellaisenaan kuin ne ovat, niitä vastustamatta. Sain hyvän ohjeen, eli kun vastaisuudessa tulisi vastaava riitatilanne (ja niitä meillä riittää päivittäin), keskittyisinkin vain kipeää saaneen murusen halaamisen, en vastustaisi itse tilannetta ja kimpaantuisi sen vuoksi vaan rauhoittaisin itkevää lasta, kohtaisin hänet ja samalla itseni. Sen jälkeen jää kyllä varmasti myös aikaa selvittää riitaan johtaneet syyt ja kyllä se kiusaa tehnyt lapsukainen varmasti jo tietää tehneensä väärin ilman minun hermostumistani.

Eipä mitään, sain jo samana iltana mahdollisuuden harjoitella uudestaan, nimittäin sama tapahtuma toistui myös seuraavana iltana. Erona tällä kertaa oli ainoastaan oma suhtautumiseni ja reaktioni ja se muutti lopulta kaiken. Pieni murunen tuli jälleen alakertaan itkien ja taas nokka verta vuotaen. Minä pysähdyin ja lohdutin häntä, halasin ja olin vain hiljaa. Lapsi rauhoittui, minä myös. Tämän jälkeen pyysin rauhallisesti riitapukarin alakertaan selvittämään asiaa. En hermostunut tai huutanut ja asia selvisi. Molempina iltoina tapahtumissa oli täysin sama kaava, mutta oma suhtautumiseni oli täysin eri ja sen myötä myös lopputulos ja oma fiilis asioiden ratkettua oli täysin erilainen. Jälkimmäisenä iltana pääsin myös nukkumaan rauhallisin mielin, kun en ollut hermostunut ja saanut itseäni kerroksiin. (Ja tämän jälkeen ei ole enää tapeltu niin, että nokka vuotaisi kenelläkään! Toistaiseksi…)

Tämä tapahtuma muistuttaa minua edelleen päivittäin siitä, että meidän omilla valinnoilla on hurjan suuri merkitys. Emme voi valita millaisia tapahtumia ja tilanteita arki heittää eteemme, mutta voimme aina valita, miten niihin suhtaudumme. Emme voi valita tunteitamme, mutta voimme valita käytöksemme. Niin ihanan vapauttavaa ja toki samaan aikaan myös kauhistuttavaa. Minulla on vapaus ja vastuu kaikesta. Haluan olla se rauhallinen vanhempi, joka ei mene mukaan tappeluihin tunteella, vaan yritän mahdollisuuksien mukaan aina rauhoittaa tilanteen ja tuoda tilanteeseen turvaa ja lohdutusta. Ei helppoa, mutta mahdollista. Ja onnistuminen tällaisen tilanteen jälkeen palkitsee aina suuresti.

 

Iloa päivääsi!